|
ks linkki arkistosta (aikaisemmat vuosikokoukset ja johtokunnan kokoukset)
2007 Syyskokouksen pöytäkirjat ilmestyvät tähän pöytäkirjatarkistuksen jälkeen
Tässä uusin (kevätkokous 2007)
Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry Kevätkokous 2.5.2007 Jalasjärven yläasteella Läsnä 8/24 jäsenseuraa (liite)
Avaus Pauli Anttila avasi kokouksen klo 19.10.
Hiihtosuunnistuskauden palkitsemiset Palkittiin hiihtosuunnistuskauden SM-kilpailuissa menestyneet suunnistajat. Alueen parhaina palkittiin Johanna Kriikkula (JalJa) ja Antti Hemminki (JalJa).
1 § Kevätkokouksen järjestäytyminen
Puheenjohtajaksi valittiin Vesa Ala-Rasula ja sihteeriksi Maarit Kujanpää. Pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Timo Halla-Aho ja Jorma Harju.
2 § Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin sääntöjen mukaan kokoonkutsutuksi, lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
3 § Yhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2006 Pauli Anttila esitteli johtokunnan avustuksella yhdistyksen toimintakertomuksen vuodelta 2006 (liite). Toimintakertomus hyväksyttiin.
4 § Yhdistyksen tilit Heikki Linna esitteli yhdistyksen tilit. Tilinpäätös osoitti ylijäämää 3978,63 euroa. Luettiin tilintarkastajien tilintarkastuskertomus tilivuodelta 2006 (liite). Tilit hyväksyttiin ja tilivelvollisille myönnettiin tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2006.
5 § Muut esille tulevat asiat
Muita asioita ei ollut.
6 § Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.50.
Liitteet
Läsnäolevat henkilöt Tilintarkastuskertomus Toimintakertomus 2006
Pj. Vesa Ala-Rasula siht. Maarit Kujanpää
Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun mukaiseksi
Timo Halla-Aho Jorma Harju pöytäkirjantarkastaja pöytäkirjantarkastaja
Etelä-Pohjanmaan suunnistus ry
Pöytäkirja Johtokunnan kokous
2.5.2007 klo 18.40 Jalasjärven yläasteella
Läsnä Pauli Anttila, puheenjohtaja
Maarit Kujanpää, sihteeri
Timo Halla-aho Heikki Linna Pertti Luuri Esa Kurki
Pasi Lyyluoma
1 § Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.40.
2 § Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja täten päätösvaltaiseksi.
3 § Toimintakertomus
Käytiin läpi vuoden 2006 toimintakertomus ja hyväksyttiin se kevätkokouksessa esiteltäväksi.
4 § Hiihtosuunnistuskauden palkitsemiset
Valttiin paras mies- ja naishiihtosuunnistaja. Parhaaksi mieshiihtosuunnistajaksi valittiin Antti Hemminki (JalJa) ja parhaaksi naishiihtosuunnistajaksi Johanna Kriikkula (JalJa).
5 § Muut asiat
Muita asioita ei ollut.
6 § Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18.45.
____________________________ _____________________________
Pauli Anttila, pj. Maarit Kujanpää, sihteeri
Pöytäkirja, Johtokunnan kokous
Ma 22.1.2007 klo 18.00
PLU:n toimisto, Keskustie 6, Seinäjoki
Läsnä
Pauli Anttila, puheenjohtaja Pertti Luuri
Maarit Kujanpää, sihteeri Heikki Linna
Timo Halla-aho Petri Saari
Esa Kurki Veli Mantere
Pasi Lyyluoma
1 § Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti kaikki tervetulleiksi.
2 § Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
3 § Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen
Tarkastettiin edellisen kokouksen pöytäkirja.
4 § Järjestäytyminen/Kokousjärjestelyt koko vuodeksi
Päätettiin, että johtokunnan puheenjohtaja ja sihteeri toimivat automaattisesti johtokunnan kokousten puheenjohtajana ja sihteerinä.
5 § Toimialueet 2007
Johtokunnan vastuualuejako seuraavanlainen:
Puheenjohtaja Pauli Anttila
Sihteeri Maarit Kujanpää
Talousohjaaja Heikki Linna
Kilpailuohjaaja Veli Mantere
Koulutusohjaaja Petri Saari
Tiedotusohjaaja Sauli Hakala
Harrasteohjaaja Timo Halla-aho
Karttavalvoja Pertti Luuri
Nuoriso-ohjaaja Pasi Lyyluoma
Valmennusohjaaja
ja varapuheenjohtaja Esa Kurki
Käytiin lyhyesti läpi jokaisen vastuualueen tämänhetkinen tilanne.
Kilpailutoiminnan osalta muutettiin am-kisojen kilpailusäännösten pykälää 11 siten, että viimeinen mahdollinen ilmoittautumisaika on 5 vuorokautta ennen kilpailua.
Päätettiin, että nimenkirjoitusoikeus 2007 on puheenjohtajalla (Pauli Anttila) ja varapuheenjohtajalla (Esa Kurki) sekä johtokunnan määräämällä rahastonhoitajalla (Heikki Linna). Tili: Etelä-Pohjanmaan OP 541901-473267.
6 § PLU:n puheenvuoro toiminnastaan ja yhteistyömahdollisuuksista
Aino-Maija Siren Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry:stä (PLU) kertoi Sporttisaitti.com –nimisestä internetsivustosta. sekä esitteli PLU:ta ja sen toimintaa.
Todettiin, että PLU on hyvä yhteistyökumppani ja että sekä seurojen että Epsun kannattaa ottaa yhteyttä asiassa kuin asiassa (esim. koulutus, leirit tms.).
Päätettiin ottaa käyttöön Sporttisaitti.com –liittymä eli uudistaa yhdistyksen kotisivut.
Päätettiin, että ei toistaiseksi liitytä PLU:n jäseneksi.
7 § Aluevalmennus
Todettiin, että aluevalmennus toimii Juuso Tuomaalan vetämänä. Urheilijaryhmä on valittu. Tiedotus toimii Epsun kotisivujen kautta. Harjoitukset ovat pääosin avoimia.
8 § Kilpailukalenteri
Todettiin, että Lehtimäen Jyske ja Ähtärin Urhelijat järjestävät yhdessä HS-pitkänmatkan ja viestin Lehtimäen Valkealammella 10.-11.2.
-Todettiin, että alueen oravapolkukilpailu on to 28.6.
9 § Aluetapaaminen
SSL:n aluetapaaminen Seinäjoen ammattikoululla (Upankatu 3) ti 13.3. (klo 16.00 alueen johtokunta ja klo 18.00 varsinainen tilaisuus).
10 § Muut asiat
-Kummiseurat: päätettiin, että jokainen johtokunnan jäsen ottaa yhden tai useamman kummiseuran ja yrittää aktivoida järjestötoimintaan (aluetapaaminen, vuosikokoukset). Ks. liite.
-Suunnistuskalenteri: päätettiin tarkastaa Saulilta, mikä on tilanne.
-Käytiin hiihtosuunnistuksen SM-kisoja läpi. Todettiin, että Kuortaneella ja Alajärvellä järjestelyt hyvällä mallilla.
-Pyydetään seuroja ilmoittamaan puheenjohtajiensa yhteystietojen (nimi, osoite, puh.nro ja sähköpostiosoite) muutoksista johtokunnan sihteerille (maarit.lof@edu.kuortane.fi).
-SSL ei järjestä viestiliigaa. Lakeudenviesti kuitenkin osallisena järjestämässä mahdollista seurojen järjestämää Viestiliigaa.
-Liiton hyväksymiin farmisopimuksiin kannattanee ryhtyä, jos se on välimuotona totaaliselle seuravaihdolle.
11 § Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen n. klo 20.25.
Liitteet
Lista kummiseuroista
Kutsu aluetapaamiseen
____________________________ _____________________________
Pauli Anttila, pj. Maarit Kujanpää, sihteeri
|