Espun syyskokouksessa mukavasti porukkaa

23.11.2016

Epsun pj, Jari Harju avaa kokousta.
Epsun pj, Jari Harju avaa kokousta.

Epsun syyskokouksessa Seinäjoella 20.11. riitti osallistujia. Eräänä syynä tähän oli varmasti palkinnot, joita jaettiin ennen varsinaista kokousta kauden aikana menestyneille tai muuten meritoituneille yhteensä 20 kpl.

Palkituista mainittakoon vuoden kesäsuunnistana valittu, VaaSun D18-sarjassa kilpaillut Anu Tuomisto, joka saalisti mm. kaksi SM-kultaa. Vuoden pyöräsuunnistajana palkittiin MM-tasollakin pärjännyt JalJan Jussi Laurila.Vuoden hiihtosuunnstajan tittelin nappasi puolestaan Eeva-Liisa Hakala, KortJV ja tarkkuussunistuspuolella pytty meni SuJu:n Reima Katajamäelle. Loputkin palkitut voit nähdä täältä. Ilahduttavasti myös suurin osa palkituista kävi henkilökohtaisesti palkintonsa noutamassa.

Itse kokouksessa oli alueen 19 jäsenseurasta 12 edustettuna. Kokous sujui hyvässä hengessä ja keskuteluakin herättivät tutut aiheet, kuten Sauli Hakalan esittelemä am-kisakalnteriluonnos ensi vuodelle sekä Epsun tiedotus. Kisakalenteri on niin täynnä, että täysin yhteensattumilta on mahdotonta välttyä. Epsun virallista tiedotusta näillä verkkosivuilla on myös jo pyritty aktivoimaan ja selkeyttämään. Kaikki pöyäkirjat löytyvät yhdestä paikasta sihteerin osiosta. Niin myös tämän kokouksen pöytäkirja. Lisäksi tiedottajan arkistoon on koottu eri otsikoiden alle vanhoja dokumentteja. Tiedotusta niin näillä sivuilla kuin muillakin kanavilla pyritään kuitenkin edelleen kehittämään.